Luukku auki! Ketkä olivat meidän taustajoukot?

Tämä postaus ei ole enään niin "ajankohtainen" mutta haluan jollain tavoin saada teidät rakkaat lukijani syvemmälle blogiini. Eli tästä se lähtee, henkilöt eivät ole missään järjestyksessä!

Kesä 2010, Silverin ja leiriläisten kanssa maastoesteillä

Äiti: Äiti on aina ollut henkireikä minulle. Vaikkei olekkaan pahemmin ole ollut aktiivisesti mukana harrastuksessani silleensä. Yhdet kisat on käynyt katsomassa ja sanoi sen jälkeen, ettei ole koskaan pelännyt yhtä paljon, kuin silloin kun näki minut ja Silverin radalla. Kuitenkin äiti on kuskannut minua tallille ja pois sieltä. Kuunnellut murheitani ja yrittänyt auttaa parhaansa mukaan. Tukenut muutenkin niin paljon koko elämäni aikana, etten voi ikinä, siis ikinä kiittää häntä tarpeeksi! Hirveän kiinnostunut äiti on aina ollut ja muistan vieläkin sen, miten huolissaan äiti oli minusta, kun menetin edellisen hevoseni, Hellun. Ja nyt, kun luovuin Silveristä, niin äiti valoi minuun uskoa, että tein oikean päätöksen. Äitille olen myös monet kerrat soittanut, kun olen lähtenyt tallillta ja on ollut huolia/murheita/ iloa Silveristä.

Isä: Isä, mitä siihen lisäämään? Isä on tehnyt niiiiiiiin paljon, niiiiiiin paljon. Isä on kuskannut, isä on auttanut parhaansa mukaan. Isä on tukenut ja potkinut eteen päin, kun on ollut vaikeata. Äitin kanssa juttelin viime viikolla, kun tulin kotiin viemästä Silveriä, että minä olen ollut kokoajan, eli vuodesta 2006 asti vastuussa hevosesta 24/7, johon äiti lisäsi hienosti: "mutta kyllä isäsi on tehnyt kaikkensa ja auttnut parhaansa mukaan. Kuskannut ja tukenut, niin henkisesti ja rahallisesti." Tiedän sen ja olen niin kiitollinen siitä. Isä on vienyt minua valmennuksiin, hankkinut minulle hienon hevosen, kopin ja antanut (kaikki nämä äidin kanssa!) takauksen lainalleni, että voin ostaa auton, jolla pystyin vetämään koppia. Isä on huolehtinut minun jaksamisesta, ja varsinkin kun Hellu oli ähkyssä, niin isän apu ja panostus oli korvaamaton. Muutenkin isä on aina ollut hirveän kiinnostunut Silveristä ja se miten ylpeä isä on ollut minusta, kun harrastan hevosia ja olen mennyt opiskelemaan agrologiksi.

Isi ja isin hevonen

Mari: Eli valmentajani. Tutustuin Mariin vasta kesällä 2010 ja ensi vaikutelmani oli vähän... Ei siitä sen enempää. Marillakin oli "pieniä" ennakkoluuloja minusta. Muunmuassa sellaisia, että "voi elämä, mikä KL-pelle, jolle isi on ostanut vähän liian vaativan hevosen!!" Siitä sitten tutustuttiin, kun molemmat olimme töissä samassa yrityksessä. Ja voi että ne maastot ja kaikki jutustelut, kun sai purkaa paineita ja agreja. Ja ne monet kerrat, kun kirosin Marin valmennuksissa, että "En osaa, en vttu osaa! Eikä tästä tule mitään!" Ja Mari vain potki minua eteenpäin ja sanoi, että "Osaatpas, sulla on hieno hevonen ja sekin osaa, jos osaat ja viitsit pyytää!" Mari on myös ollut minulla mukana kisoissa ja voi elämä mikä Helsingin reissu meillä oli viime kesänä! Lämmintä miljoona astetta, sika väsymys ja Mari piti minua hereillä, koska jouduin ajamaan koko reissun! Marin avulla me nousimme Silverin kanssa sille tasolle, mille nousimme. Mari on ollut myös henkireikä minun henkilökohtaisessa elämässä ja kesällä pulisimme monet tunnit puhelimessa, kun yritimme parantaa maailmaa. Tosin koskaan se ei onnistunut, mutta kovasti yritimme. Mari avasi myös silmiäni sen suhteen, että minun pitää etsiä itsestäni ne virheet, kun jokin ei luonnistu.Mari myös valoi minuun uskoa, että teen oikean päätöksen, kun luovun Silveristä ja otan aikaa itselleni.

Aina ei natsannu Marin valkat! :D

Eini ja Timo: Eli entisen kotitallini omistajat. Hekin ovat auttaneet hirveästi elämässäni ja siinä, että millainen hevosen omistaja minusta on tullut. Ja on aina niin helpottavaa tietää, että on jokin paikka jonne Silverin saan jos tulee tiukka paikka. Heidän kyydillään olen päässyt kisoihin ja olemme saaneet lainata koppia, kun omaa ei vielä ollut. Olen saanut myös todella tärkeää työkokemusta heidän yrityksessä, enkä voi kiittää tästä tarpeeksi. Ja jotenkin on aina ollut niin renotuttavaa olla tuolla tallilla "vierailemassa" ja aina, siis aina kun sinne menee, niin tuntuu, että menee kotiinsa. Siellä on tullut koettua niin paljon ja se hevosten hoito on siellä niin ensiluokkaista, että! Myös Einin ja Timon avulla olen saanut mahdollisuuden panostaa harrastukseeni, kun olen päässyt maneesille "tehokuureille" aina säännöllisen epäsäännöllisesti. Esimerkiksi viime syksynä, kun olimme Silverin kanssa Joensuussa, vietimme koko ajan Utrassa ja maneesilla. Näiden ihmisten ansiosta myös jollain asteella hevos harrastukseni säilyi, kun Hellu kuoli. Olin kesän 2009 ilman omaa hevosta, mutta sain ratsastaa heidän erästä tammaa ja pitää sitä lähes kuin omaani. Olen myös todella kiitollinen siitä, että saan tehdä heille lomituksia, ja varsinkin siitä, että he pyytävät minua. Eli kaipa teen hommani huolella ja hevoset ovat tyytyväisiä!

Maailman kivoin talli!

Tuija: Tuija, eli Nuija, eli ma BFF ADN kaksonen. Viime talvesta ei olisi tullut mitään, jos Tuija ei olisi auttanut minua kuskaamalla minua tallille ja takaisin. Oli myös ihanaa, kun kävimme Tuijan kanssa talleilemassa yhdessä ja Tuija oli apuna liikuttamassa Silveriä, kun en itse pystynyt! Ja muutenkin Tuija potki eteenpäin, kun oli vaikeata ja pudotti pilvien päältä, kun välillä piti olla niin leija!

:D

Sitten on vielä lopuksi lukematon määrä muita henkilöitä. Esimerkiksi veljeni, joka on kuskannut minua tallille ja takaisin miljoonia kertoja ja aina mielellään. Mutta nämä esittelemäni henkilöt ovat tärkeimpiä, jotka ovat hyvin paljon vaikuttaneet siihen, kuka olen hevosen kanssa ja miten olen jaksanut jatkaa eteenpäin.

Kiitän ja Kumarran -Alisa