Jotain erilaista. Kuinka menetin maailman rakkaimman asian?

Meilkein kolme vuotta sitten sain kuulla puhelun joka romutti koko elämäni. Pulitan Hellu, minun, minun ensimmäinen hevoseni oli nukkunut pois.

Hellu sairastui "johonkin mystiseen" tautiin lauantai-sunnuntai välisenä yönä 19.4.2009. Eläinlääkäri kävi pitkin viikkoa katsomassa ja toteamassa, että varsa vain kääntyilee, kunnes tiistaina 21.4.2009 hän totesi Hellulla olevan ähkyn. Hellua letkutettiin kahdesti vuorokauteen, minä asuin tallilla. Aina sen minkä ehdin, minulla oli samaan aikaan menossa koeviikko lukiossa. Kun tilanne ei ottanut lauetakseen, Hellu päätettiin siirtää Hyvinkään Hevossairaalaan. Tostaiaamuna 04.30 starttasimme isäni kanssa Satulantallin pihasta Hellu kyydissä, enkä olisi pahimmassa painajaisessa osannut kuvitella, että se oli viimeinen kerta, kun talutan Hellun traileriin.

Hyvinkäällä Hellu todettiin ähkyiseksi ja heti aloitettiin ähkyhoidot. Sain taistella henkilökunnan kanssa 20minuuttia siitä, että tarvitseeko hevoseni huulipuristinta vai ei. Mahassa olevan varsan epäiltiin olevan ori, joka oli hengissä   -vielä. En ehkä ole eläissäni (siihen mennessä) itkenyt niin paljoa, kun älysin Hellun jäävän sinne. Ilman minua, tai oikeastaan: minä jouduin lähtemään pois ilman Hellua.

Perjantai-iltana menin poikaystäväni luokse Reijolaan, isä soitti Hyvinkäälle ja kyseli Hellun kuulumisia "virkeä, mutta ei pasko, katsotaan yön yli, että tapahtuuko, sitten pitää leikata." Olin kirjoittanut mun Irc-Gallerian blogiin merkinnän perjantaina 24.4.2009 "Hellu rakas tule pian kotiin!!! p.s. Hyvinkäältä soittoa odotellaan!!!! <3  <3 <3  <3". Yöllä näin jotenkin outoa unta. Yritin mennä hakemaan Hellua laitumelta, mutta jotenkin en vain päässyt sinne.

Viimeinen kuva, jonka olen ottanut maailman tärkeimmästä <3

Isä soitti mulle puolilta päivin 25.4.2009 ja kysyi, että missä olen ja enhän ole yksin. En ollut yksin, olin poikaystäväni luona. Tarkkaan ottaen olin vielä seisomassa ruokailutilan vieressä, matkalla keittiöön. Kysyin mitä asiaa isällä on, kun noin tivasi. "Hellu on kuollut. Hyvinkäältä soitettiin mulle yöllä, että Hellun kunto oli mennyt romahtamalla alas ja se oli pakko leikata, tai se olisi kuollut siihen paikkaan. Leikkaus oli epäonnistunut ja se oli pitänyt lopettaa pöydälle..." Romahdin istumaan maahan. Tuntu, että multa olisi jalat lähteneet alta ja koko maailma olisi vain hävinnyt. Ensimmäinen ajatus oli, että "entäs varsa?" Mutta varsan keuhkot olivat liian kehittymättömät selviämään. Viikko, tai pari kolme päivää, niin varsa olisi saattanut selvitä. En oikeasti ole koskaan tuntenut tuollaista tunnetta, mitä silloin tunsin. Poltin sinä päivänä varmaan askin tupakkaa.

Sunnuntaina 26.4.2009 lähdettiin hakemaan Hellu kotiin. Olin aina sanonut, että Hellu pääsee kotiin ja halusin Hellun kotiin, haudata sen paikkaan, jonne ei muita tule. Näin la-su välisenä yönä unta, että lähdettiin Hyvinkäälle. Isä, minä ja poikaystäväni. Aurinko paistoi, lumet olivat sulamassa. Saavuttiin Hyvinkäälle ja hain terveen Hellun karsinasta ja talutin sen traileriin. Heräsin siihen, kun laitoin lastaussillan kiinni. Ajattelin, että "JES! tänään lähdetään hakemaan Hellu kotiin <3" Sitten älysin, että joo, me mennään, mutta ei se Hellu jota rakastin. Saavuttiin Hyvinkäälle joskus puolilta päivin. Ja sanon ihan oikeasti, etten halua nähdä sitä tilannetta enään ikinä (tai en ainakaan toivo näkeväni) kun pressun alta löytyy kuollut ja kangistunut hevosen raato. Raato, joka oli kuunnellut niin monet surut, joka oli ollut elämä ja suurin ylpeyden aihe. Karvat ajeltuna, leikkaus haavat vuotaen jotain suolinestettä ja nenästä valuen hyytynyttä verta. Muistan kun poikaystäväni yritti tulla koskemaan minuun, kun tärisin seisoessani Hellun vieressä ja silittäessä sen kaunista tähtipiirtoa, en antanut hänen koskea minuun ja kivahdin kunnolla hänelle. Lopulta isä käski minut autoon.

Näin hirveän pitkään painajaisia koko tilanteesta ja joka aamu herätessäni rukoilin, että kaikki se olisi ollut unta. Mutta silti minua muistutti pois menneestä Hellusta sen nahkariimu, joka roikkui hyllyn kulmassa. Lopulta, varmaan kaksi kuukautta tapahtuman jälkeen näin unta Hellusta, jossa hain sitä laitumelta. Se juoksi luokse, painoi päänsä syliini ja oli siinä. Se oli siinä hetken ja unessa tunsin sen hevosen lämmön ja sen kaiken, mitä siinä rakastin yli kaiken. Lopulta Hellu irroittautui otteestani ja juoksi pois. Aamulla heräsin ja ensimmäistä kertaa tapahtuman jälkeen mun oli helppo olla. Jotenkin älysin, ettei Hellu ollut loppupeleissä kärsinyt. Me oltiin tehty kaikki se, mikä voitiin molempien pelastamiseksi.

SoFarAway -Alisa