Unkarilainen terveydenhuolto, tsek!

Ja niinkuin minä jo kerkisin hehkuttaa, että tauti on antanut periksi... Käytiin tiistaina Jennyn kanssa vetämässä kevyt reilun yhdeksän kilometrin lenkki, ihan hyvällä nopeudella ja olo oli sen jälkeen kuin uudestaan syntynyt! Keskiviikko ei sitten valjennutkaan niin mahtavassa olossa, kuumetta taas ja toivoin kuoleman korjaavan. Olin keskiviikon poissa koulusta ja olo vähän helpotti iltaa myöten.

Taas näitä, meanwhile in Hungary...

Tänä aamuna yritin kammeta itseni ylös, mutta kuumettahan siellä taas keikkui ja ääntä ei lähtenyt nimeksikään. Joten taas jäin sänkyyn tekemään kuolemaa. Kaikki koulukaverit oli sitten ollut niiiiin huolissani minusta, että pakottivat minut terveyskeskukseen iltapäivällä. Voi luoja sitä kiukun määrää, kun älysin, että sinne on nyt pakko mennä. Luojan kiitos se lääkäri puhui englantia ja en nyt tiedä mikä mulla on. Kolmee eri lääkettä mukaani sain ja kolmen päivän saikun. En kuulema sais nousta mihinkään, mutta tänään jo vähän huijasin ja käytiin Jennyn kanssa kaupassa. Tuntuu, että pää räjähtää täällä sisällä istuessa. Kokoajan väsyttää, mutta sitten en kuiteskaan saa unta, kun pitäisi nukkua. Ja todellakin huomenna menen kouluun... Ja lauantaina lähden kolmen tunnin maastoon. Kyllä mä tästä paranen, ihan varmasti. Tosin voi olla, että mut potkitaan huomenna koulusta pihalle, kun tänään nuo yhet kävi jo tarkistamassa, että oonhan syönyt lääkkeeni ja miksi ihmeessä en makaa sängyssä vaan olen jalkeilla. Ihanaa, että Mutsi ja J huolehtii musta Suomesta käsin, mutta tuo noiden yksien hyysääminen menee jo vähän yli. Toisaalta sitten taas on hyvä, että meistä vaihtareista pidetään huolta.

Täällä on jo ihan kevät! Millanen ilma Suomessa?

Sitten Ausseihin lähdöstä. Oon niin sairaan helpottunut, että J on mun tukena tässä ja vaikkakin se oli aluksi, että mitä hittoa, niin lopulta se ymmärsi miten tärkeä tämä mahdollisuus on mulle. Ja!!! Todellakin, mikäli kaikki menee niinkuin Strömsöössä, ja miksei menisi? meillä on yhteinen koti sitten syyskuussa odottamassa Kuopiossa. En kyllä ymmärrä itsekään, mikä minuun on mennyt. En ennen pystynyt edes ajattelemaan yhteen muuttamista kenenkään kanssa ja nyt olen ihan intopinkeänä! Kaipa se on vaan niin, että kun löytää sen oikeasti oikean, niin kaikki on vaan niin paljon helpompaa. Enkä usko, että tämä on mitään "alku huumaa". En ole koskaan uskonut siihen, enkä ole koskaan näin vakavasti ottanut mitään. Tai edes osannut ajatella yhteistä tulevaisuutta seuraavaa viikkoa pidemmälle. Täähän nyt taas meni ihan aiheen vierestä sitten loppuunsa. Mutta kuitenkin, mitään silleensä uutta Ausseista ei ole kuulunut, yhtä duunipaikkaa mulle jo tarjottiin, mutten tarttunut siihen. Sieltä maasta ei työpaikat kesken lopu!

Nyt pyhitän hetken vielä facebookille ja häiritsen tuon yhden työntekoa. Musta ei kyllä olis kolmivuoro työhön... Nukahtasin varmaan aina yövuorossa.

xoxo -Alisa