Koti-ikävä

Pari viikkoa on ollut todella kova ikävä kotiin. Tai siis Suomeen, ei niinkään ihmisiä vaan elämää Suomessa. Maanantaina koti-ikävä vaan vielä voimistui, kun J ilmoitti, että se pääsee muuttamaan siihen sen ostamaan kämppäänsä jo elokuun alusta. J osti siis kämpän helmikuussa ja alun alkaen siihen oli tarkoitus päästä muuttamaan vasta syyskuussa, mutta nyt vuokralaiset ilmoittivat, että he lähtevät jo elokuun alusta. Olisi ollut ihana päästä muuttamaan yhdessä yhteiseen kotiin. Mutta toisaalta ihan hyvä, että hän pääsee muuttamaan jo aikaisemmin, saapipahan tekemistä. Eksyin taas vähän, eli takaisin asiaan...

Anni <3

On vaan niin kova ikävä kotiin, porukoille! Enhän paljoa viihtynyt kotona, kun asuin Iisalmessa, kävin siellä ehkä kerran kuussa, ja mun kotona oleminen oli sitä,että kävin syömässä ja kääntymässä kotona. Muuten sitten juoksin pitkin kyliä. Kuitenkin se, miten miut aina otettiin vastaan siellä! Ihan sama monelta tulin, olinko tehnyt "pahojani", oliko mikä fiilis, aina porukat oli iloisia nähdessään mut. Haluun,että sitten joskus mun omat lapset voi tulla kotiin käymään ja tuntea saman fiiliksen. Ja vaikkakin Iisalmessa hajotti ihan urakalla aina välillä ja siellä ei toisaalta ole mitään,mitä voisin ikävöidä, on mulla silti sinnekin ikävä. Ja oudointa kyllä, on ikävä Maxia (siis entistä työpaikkaani)! Sielläkin hajotti aina välillä ihan kunnolla ja usein mietin,että "onko tää nyt sitä,mitä haluan?", niin silti sinne on ikävä. Tai lähinnä sitä mahtavaa porukkaa, joka siellä on! Toivottavasti pääsen sinne takaisin töihin...

Maxi-tädit goes party <3 Ja kyllähän meille aina bileet maistui!

Mutta sitten se kaikkein kovin ikävä... Varmaan ihan turha edes sanoa. Kaipaan niin paljon Jtä, sitä että kun voi vain olla ja nukahtaa sen viereen ja herätä siitä. Tää erossa oleminen on vain niin sairaan rankkaa. Viiden tunnin aikaero Suomeen, Jn työvuorot, jotka ei ikinä oikein satu silleen, että voidaisiin kunnolla jutella Skypessä. Nytkin sillä on yövuoro menossa, eli oikeastaan se menee silleen,että hän on hereillä kun nukun. Kun herään yöllä, hän on töissä ja kun aamulla menen nukkumaan hän pääsee sillä välin töissä ja kerkeää mennä nukkumaan, ennenkuin herään. Tässä kuussa tulee "yhteiseloa" puolivuotta... Mitäs me ollaan oikeasti saatu olla yhdessä? Puolitoista kuukautta. Se on ihan liian vähän. Toisaalta taas sitten on muistettava se, että jos en olisi tehnyt tätä kaikkea, heräisin joku kaunis aamu kolmekymppisenä, kolmen lapsen äitinä todella katkeroituneena siitä, etten lähtenyt.

Vaan niin kova ikävä <3

En malttaisi odottaa, että tulen takaisin Suomeen, pääsen muuttamaan Kuopioon ja meillä on yhteinen lomaviikko Jn kanssa! Ja siitä pääsee mulle täysin uusi arki pyörimään. Ihan käsittämätöntä, että olen muuttamassa vastakkaisen sukupuolen kanssa yhteen. Apua! :D Eiköhän se siitä, tosin en inhoo mitään muuta kuin Jn aamuvuoroja, itsehän rakastan nukkumista ja se herää jo viideltä aamuvuoroviikolla... Yäk! Tosin munkin pitää opetella heräämään aikaisemmin koulupäivinä,koska Kuopiosta Iisalmeen on yli 80 kilometriä. Pääsenpähän ajelemaan Audilla (Oih, mulla on ikävä sitäkin!).

Onhan täällä asuminen ja eläminen aivan huikeata. Ei tämmöistä mahdollisuutta tule jokaiselle vastaan, varsinkin että tämän maan näkee muun kuin turistin silmin... On ihan normaalia ajella täällä autolla, herätä aamulla aivan liian aikaiseen ja käydä töissä, kaupassa, tehdä ihan normaaleja asioita. Tää reissu on mulle koulutuksellisestikin aivan mahtava, Suomessa olisi niin paljon opittavaa täältä aina hevosten treenaamisesta erilaisiin talliratkaisuihin. Ja voi itku tulla,kun täältä 64 päivän päästä lähden pois. Pakkaamisen suhteen ainakin jos ei muuten! Kävin tänään Perthissä kahvilla ja samalla kävin kieretelemässä kauppoja. Löysin aivan täydellisen talvitakin ja tyytyväisenä ostin sen. Kävellessäni ulos kaupasta älysin, ettei se takki taida ihan toimia Suomen talvessa... Noh, kyl toi menee keväällä ja syksyllä. Ostin myös farkut, jotka on revitty edestä. Molemmat on kyl tosi kivat ja yritän kuvailla niitä joskus tässä kunhan jaksan.

Candyä melkein kiinnosti :D

Toisin Bobbyn heti kotiin jos ei ois niin sika kallis ja kuljettaminen ei maksais omaisuutta <3

OnnenKyyneleet -Alisa