Kolmen päivän tehorääkki

Olen kyllä oikeasti maailman huonoin bloggaaja ikinä! Sen enempää anteeksi pyytelemättä mennään suoraan viime viikon tapahtumiin.

Osallistuin siis Ratsutila Rantahaassa järjestettävään estevalmennuskurssiin ja hyvä, että osallistuin! Teorian puolelta en saanut mitään irti, mutta toi taas tatsia tähän ratsastukseen!

Maanantai oli vähän katastrofaalinen (suomea?), menin aivan jäätävän isolla suokilla, ei mitään, tosi osaava ja näin, mutta ekaa verkkalaukkaa nostaessa siltä lenti etusesta kenkä ja tietenkään tallilla ei ollut yhtään naulaa, joten eikun Agrimarkettiin ostamaan nauloja. Kenkä takasin jalkaan ja hommat jatkui. Mentiin puomeja ja säädin taas ihan kunnolla. Just se mun ongelma, etten osaa pitää päätöstäni paikan suhteen, vaan lähden säätämään aivan jotain omaani. Ihan jees paikkoja tuli lopulta, kun rupesin keskittymään hommaan kunnolla. Viimeisen kerran kun tultiin tehtävää, Pokelta irtosi taas kenkä, joten kävelin vain loppukäynnit, ettei kavio kulu ylimääräistä. En muista enään tehtävää kunnolla, mutta siinä oli molemmilla pitkillä sivuilla puomeja eri väleillä. Toiset tultiin ravilla ja toiset laukalla.

Tiistaina sitten menin pv-ruunalla nimeltä Xante. Tosi kiva, vähän herkkis hevonen, mutta jotenkin taas onnisuin säätämään siellä selässä ihan omiani. Onnistuin tulemaan selästä alaskin (harmi, ettei sitä saatu videolle!), kun kolmoissarjalla sisään  tullessa kaarre tuli löysästi ja levisi ulos, jolloin korjasin liian vahvasti ulkopohkeella, enkä tietenkään pitänyt sisäpohjetta kiinni. Älysin jo ykkösellä, ettei hyvä heilu, mutta luulin saavani korjattua tilanteen. Kakkonen oli ihan kamala ja kolmoselta se sitten veti ohi ja lopulta luiskahdin vain kaulan kautta persaukselleni maahan. Estekorkeudet ei olleet siis todellakaan korkeat, vaan ihan maahan kaivettuja. Tästä tippumisesta taas opin ja rupesin ratsastamaan ja loput tehtävät menivätkin hyvin!

Tiistai-iltana myös kuvattiin yhden toisen opettajan kanssa tämä Facebookissa kiertävä kaljahaaste. En ehkä ikinä ole nauranut niin paljoa, kun opetettiin yksi poneista vartissa pulkkaponiksi, minä istuin satulassa ja tää toinen opettaja tuli pulkalla perästä. Naamahan siinä oli ihan lonkerossa, mutta hyvin tykitettiin Simpan kanssa ympäri kenttää, kun 15 minuuttia aikaisemmin se oli saanut hepulit siitä, kun joku osu sen kylkiin. Fiksu mies!

Keskiviikko oli viimeinen päivä kurssilta ja silloin mentiin rataa. Tosi simppeli ja ihan suoraan ratsastusta vaikkakin yksi este, keskihalkaisijalla tultiin vinolla lähestymisellä. Ja ai elämä mä inhoan niitä! Keskiviikkona menin Dinalla, eli samaisella pv-tammalla jolla olen aikaisemminkin tuuppinut ja hyppinyt. Oli ihana päästä tutun tamman selkään, kun tiesi alusta asti miten sitä ratsastetaan.

:D

Ai vitsit mun paint-taidot on mahtavat! Alkuverkat tehtiin aika itsenäisesti, ykkös-kakkos esteiden "ympärille" tultiin molempiin suuntiin ravissa loivaa kiemurauraa, ja esteiden väliin piti tehdä voltti. Oli ihan tosi vaikeata saada Dina taipumaan kunnolla pohkeen ympärille, ilman, että se vain kaatui tai poikitti takapuoleltaan. Verryteltiin pienillä esteillä pystylinjalle ja tuolle vinolle lähestymiselle. Kenttä oli ollut tosi loskakakkainen ma ja ti, mutta onneks keskiviikkona oli parempi, kun se oli lanattu edellisenä päivänä.

Radan ratsastukset meni hyvin. Tultiin niin, että pystylinja ekalla kerralla piti tulla viidellä, eli sai ottaa aika ison hypyn ekalle esteelle (arvatkaa onnistuko?), eli minähän toin juureen ja sitten tuuppasin menemään. Toisella kerralla sitten piti tulla kuudella. Hyppäsin koko ajan muita kurssilaisia vähän isompaa ja alun todella huonojen ja selättömien hyppyjen jälkeen Dinakin rupesi hyppäämään niinkuin hevosen kuuluu.

Viimeinen rata nousi sitten johonkin 90 cm korkeuteen. Paula (eli kurssin pitäjä) sanoikin sitten loppupalautteessa, että näytin siltä, että kuolen sinne selkään ennen ekaa estettä, mutta kun eka este oli ohi, kaikki meni hyvin ja rupesin taas hengittämään. Yritän jotenkin saada tänne lisättyä videot, mutta pitää tehdä puhelimen kautta...

Loppupalautteeksi sain sitten sellaista, että oma istuntani on todella hyvä ja kunhan vain muistan pitää katseen ylhäällä niin ei ole hätää. Hän myös kiitteli siitä, että annan hevoselle tilaa. Eli en heti lähde vaatimaan korkeinta ja parasta työskentelymuotoa, vaan tutustun hevoseen rauhassa, jonka jälkeen lähden vaatimaan enemmän. Tämän huomasi varsinkin Dinan kanssa, koska olin ratsastanut sitä ennenkin ja lähdin vaatimaan siltä heti alusta. Esteillä isoin ongelma on kuulema se, että yritän ratsastaa liikaa, enkä luota hevosen arviointikykyyn yhtään. Mutta sanoi myös, että parani loppua kohden huimasti.

Jäi tosi hyvät fiilikset kyllä koko hommasta, hirveä hinku vain kisoille, joten jospa se tästä joskus taas lähtisi! Kuvista iso kiitos mun luokkakaverille ja videoista Merille(?)

MutSäVaadit -Alisa