Kuin myrskyn lailla sä tulit

Moikka!

Blogi on pyörinyt mielessä, ja aiheitakin on ollut, mutten ole jotenkin vain saanut aikaiseksi kirjoittaa. Kiirettä on pitänyt töiden takia, joten päivät ovat menneet hujauksessa. Nyt mulla on kolmen päivän vapaat ja J on ollut koko päivän menossa, joten jospa olisi hetki aikaa paneutua myös blogiin ja tekstin kirjoittamiseen.

Tänä aamuna sängyssä maatessani mietin elämääni, olen viime aikoina miettinyt aika paljon, sillä autolla ajaessa tulee paljon mietittyä asioita. Pakko oli käydä lukemassa tammikuun 2013 postauksia blogista, jolloin hehkutin elämääni. Kyllähän se silloin tuntui ihanalta, mutta kyllä mä nyt voin sanoa, että olen miljoona kertaa onnellisempi.

Randomkuvia väleihin!

Tietysti tähän asiaan vaikuttaa monet asiat, mulla on oikeita töitä, jotka jatkuvat vielä pidemmälle kuin alkuun oli tarkoitus, saan niistä säännölliset tulot, eikä mun tarvii enää laskea jokaista senttiä, vaan rahat riittävät suurinpiirtein koko kuukaudeksi. Tietenkin pitkä työmatka vaatii osansa palkasta, mutta silti mulla jää enemmän rahaa kuin tallihommista. Tienaan tällä hetkellä kuukaudessa (vähennysten jälkeen) saman määrän rahaa, mitä tienasin kolmessa kuukaudessa mättäessäni paskaa.

Mutta ehkä tärkein vaikuttava tekijä tähän on se, että saan vihdoin olla suhteessa, jossa voin olla oma itseni. Ei tarvii esittää jotain muuta mitä ei ole, vaan toinen hyväksyy mut (ja myös hevosharrastukseni, pienen käden väännön jälkeen) juuri sellaisena kuin olen. Elin vuoden päivät eräänlaista kaksoiselämää, esitin toisaalla olevani sellainen kuin mun oletettiin olevan, Sitten taas toisaalla elin taas toisenlaista elämää, esitin pystyväni olemaan tietynlainen taas tietyssä tilanteessa ja välistä olin henkisesti niin rikki ja loppuunpalanut, etten ihan oikeasti tiennyt miten päin olisin ollut. Kuitenkin olen elämäni aikana oppinut olemaan niin, että todellisia tunteita ei näytetä vaan vedetään maski naaman eteen ja hymyillään ja annetaan kaikkien uskoa, että elämä on ihanaa ja mun on hyvä olla. Kuitenkin olen niin kiitollinen niille ystäville joille pystyin puhumaan kun ahdisti ja he kuuntelivat, vaikkakin ahdistuksen aihe oli aina sama.

Viime aikoina sanonta "ympäri mennään ja yhteen tullaan" on pyörinyt paljon mun päässä. Mun ja Jn suhteen tämä ehkä on se ainut ja oikea sanonta. Ollaan siis tunnettu monta vuotta ja melkein aina meillä on ollut jonkinmoista kissanvispilää meneillään, kuitenkin meidän vispilät on heitetty kaivoon kun toinen on suututtanut toisen ja valehtelematta voin sanoa, että noin puoli vuotta sitten sanoin, että hän saa olla vaikka maailman viimeinen ihminen, mutta minuun ei ota enää ikinä yhteyttä ja vaikka ottaisi, niin en vastaa. Tälleen jälkikäteen voisi kysyä, että miten meni? Noin niinkuin omasta mielestä. Oon kuitenkin hirveän onnellinen, kun nykyisin ei vtuta ihan joka päivä.

Oon myös huomannut, että viihdyn maalla paljon paremmin kuin lähiössä. Vaikkakin rakastan kaupunkia ja sen sykettä, niin ei ole ihan oikeasti ihanampaa tunnetta kuin istua pihalla ja ainut ääni mikä kuuluu on kosken jylinä. Koira on alkustressin jälkeen rauhottunut, pihalla ei voi pitää irti, koska rantaan on pesinyt vesilintuja. Katsotaan oonko yhtä rakastunut myös talvella ja pimeenä vuodenaikana, kuin nyt.

Ollaan Jn kanssa hirveän samanlaisia, molemmat arvostetaan kovaa työtä ja molemmat tietää mitä tietty elämänlaatu vaatii, molemmilta. "Time is money, and money talks." Me ei oteta ressiä pienistä asioista, autot ovat ajamista varten ja ylimääräiset rahat käytetään johonkin yhteiseen kivaan tai laitetaan säästöön ennenmmin kuin työnnetään autoon. Tänään tosin Mersu saa uudet jarrupalat, kun paloissa ei oo enää yhtään pintaa, joten ei viittis ilman jarruja ajella. Ja ehkä tärkeintä on se, että mut otetaan huomioon ihmisenä, eikä mua pidetä itsestään selvyytenä. Oon ihan mielettömän kiitollinen joka aamu, kun herään Jn vierestä (siis yleensä, aika usein mua kiukuttaa kun kello on tyyliin 0430,vettä sataa ja mun pitää lähteä töihin) ja vaikka miten väsyttäisi töiden jälkeen niin on ihana palata kotiin.

Pakko oli ikuistaa, kun viikonloppuna pesin ja vahasin marsun :D

Nohnoh, nyt riittää lätinät! Huomenna olisi tarkoitus lähteä Suonenjoen Mansikkakarnevaaleille (CAN'T WAIT! NOT!), sunnuntaina heppailemaan! Nyt koiraa juoksuttamaan ja katsotaan jaksanko laittaa vielä saunan lämpiämään.

SitMäTörmäsin -Alisa