Kakskytneljä

Viikko sitten maanantiana menin töihin ja jotkut oli muistanu mua <3 :D

Kyllä, viime keskiviikkona pyörähti mittariin 24 ikävuotta. On ihan hullua ajatella, että oon jo näin "vanha", tai vanha ja vanha, vanhalta musta kyllä tuntuu! :D Olin kuvitellu elämäni ihan erilaiseksi tän ikäisenä, mutta tällä hetkellä elämääni katsoessa, en vaihtais mitään pois.

Viime viikolla meillä näkyi aivan mielettömiä revontulia monena iltana, kuitenkin saatte tyytyä iPhonen laatuun!

Synttärit meni ihan iisisti, olen ollut kohta viikon sairaslomalla todella kipeän selän takia, J oli ihanasti tehny mulle aamiaisen keskiviikkona ja sain synttärilahjaksi aivan mielettömän kauniin kaulakorun! Mitään muuta ihmeellistä ei tapahtunut, jäin sairaslomalle tiistaina todella kipeän selän takia, josta kipu säteili pakaran kautta oikeaan jalkaan ja aivan jalkapöytään asti.

Jalka huonontui ja kipu kasvoi koko ajan vain lisää, työterveydessä ei määrätty kuin lisää vahvoja kipulääkkeitä, kuitenkin lauantaina jouduin lähtemään Kuopioon päivystykseen, koska oikean jalan varpaat lopetti liikkumisen. J oli ihana ja oli mun seurassa koko illan ja osan yöstä, lopulta pääsin Kyssillä kirurgian päivystykseen ja siellä tehtiin päätös magneettikuvista. Olisin joutunut jäämään yöksi sairaalaan, mutta näytin varmasti niin hätäiseltä lääkärin mielestä, että mut päästettiin kotiin yöksi ja sunnuntaina piti mennä takaisin. Sunnuntaina sitten odoteltiin ja odoteltiin ja vielä vähän odoteltiin lisää. Onneksi oli niin hyvä tilanne, että Sisu saatiin Jn faijan luo hoitoon jo lauantaina, niin koiran ei tarvinnut olla yksin kotona. Pääsin sitten lopulta magneettikuviin ja sieltä löytyi 4-5 välistä pullistuma, jonka jälkeen mietittiin, että leikataanko vai eikö. Olin ihan tosi kiukkunen jo lopulta, kun en ollut syönyt koko päivänä muuta kuin kupin kahvia, ja koska koko ajan oli pelkona, että joudun leikkaukseen, ei mun annettu syödä. 

Alkuillasta tuli kuitenkin päätös ortopedilta, ettei sunnuntaina ainakaan lähdetä leikkaamaan, joten jouduin osastolle yöksi, J tuli tuomaan mulle kamoja illalla ja sain syödä! :D maanantaina sitten taas odoteltiin ja odoteltiin, olin taas ilman ruokaa, koska ei ollut varmuutta mitä kuvista sanoo toinen lääkäri ja joudutaanko selkä leikkaamaan vai ei. Onneksi lopulta (aivan jäätävän pitkän odotuksen jälkeen) ortopedi katsoi mun kuvat ja päätti, ettei selkää tässä vaiheessa lähdetä leikkaamaan, vaan koitetaan kuntouttaa kotikonstein ja mikäli kivut on vielä 6 viikon jälkeen, ryhdytään leikkaukseen varaamaan aikaa.

Sain liudan kipulääkkeitä ja sairaslomaa kuun loppuun. Pelottaa jo nyt, miten pahasti hypin seinille tässä ajassa, en oo ikinä ollut niin pitkään tekemättä mitään. Ja todellakin, mitään ei saa tehdä, ratsastaa en saa ennen kuun lopussa olevaa kontrollia, en saa rasittaa selkää, ainut mitä saan tehdä on "jumppaa" jonka fyssari kävi näyttämässä mulle ja kävellä. Yritin nätisti kysyä kahteen otteeseen lääkäriltä, että mites se ratsastus, molemmilla kerroilla sain vastaukseksi mulkaisun ja tiukan "EI" päälle, joten kaipa tuota on nyt uskottava. Ainakin tää viikko.

On kyllä ollut ihana tulla kotiin, vaikken ollutkaan poissa kuin päivän, mutta silti. J oli ihana kun jaksoi olla mun kanssa lauantaina päivystyksessä ja vei sekä haki mut sairaalasta pois. Naureskeltiin eilen, että Karma is a bitch, ja nyt tulee kosto kaikista niistä pelleilyistä tän elämän aikana. Jllähän on siis leikattu myös välilevynpullistuma tänä vuonna, joten kaipa tässä molemmat saadaan olla rampoja ja selkävammasia lopun ikää. Tosin toivon ja rukoilen, että saan tämän itse korjattua, eikä puukon alle tarvitse mennä, koska leikkauksessa on aina riskinsä, vaikkakin selkäleikkaukset ovat ihan rutiinia nykyisin. Nyt pitää vaan osata ottaa iisisti ja kuntoutua, että pääsen takaisin töihin. Töissäkin olivat todella ymmärtäväisiä ja toivottivat tsemppiä, kun soitin ja sanoin, että nyt on saikkua kuun loppuun.

En tiiä, ehkä tää on nyt mulle se "wake up call", ei vaan voi mennä ja ajatella "ei mulle käy". Aina on ollut tiedossa, että suvussa on todella heikot selät, vaikkakin mulla on hyvässä kunnossa fyssarin mukaan mm. syvät vatsalihakset, ja selkälihakset, se ei riitä, vaan koko keskivartalon pitää olla tikissä, jotta lisää lihaksia löytyy paikkaamaan sitten, kun toiset väsyy ja näin ollen selkäranka ei rasitu. Kysyin lääkäriltä, että mikä tän on saattanut aiheuttaa ja kun sanoin, että oon tehnyt koko ikäni tallitöitä, siis mättänyt sitä itseään ja nostellut painavia asioita selällä, niin eihän siihen muuta tarvita. Kiertoliike, pienessä kumarassa riittää pullistamaan välilevyn ulos. Pitää nyt vain oikeasti yrittää malttaa mieli ja olla kuormittamatta selkää. Fyssari oli huippu, kun sanoi, että "Nyt sitten vain kyykkäät ja kyykkäät niin paljon kuin sielu ja pakarat sietää!" :D Joten jos tästä tilanteesta pitää keksiä positiivista, niin kaipa toi kyykkääminen on hyvä asia.

Istuminen on tuskaa, sillä istuessa tuntuu, että joku painaa selkärankaa vasemmalle ja jalka menee ihan turraksi. Kaikkein paras on maata mahallaan ja laittaa oikea jalka sivulle koukkuun, mutta siinä asennossa ei voi oikein tehdä mitään... Joten tylsyys iskee auttamatta. Onneksi saan kävellä kivun sallimissa rajoissa, joten vähän saa aikaa kulutettua kun Sisun kanssa käy aina kääntymässä postilaatikoilla. Jkin lähtee sunnuntaina Saksaan hakemaan meille uutta autoa, ja en saa ajaa autolla, joten tulen varmaan mökkihöperöksi viimeistään maanantaina.

Tästä tämä lähtee, kakskytneljä vuotiaana, vanhuus ei selkeestikään tule yksin, joten eikun nappia naamaan ja selkää lepuuttamaan.

SataSalamaa -Alisa