Vihdoin takaisin pelikentillä!

Moikka! Eilen oli ihana vapaapäivä pitkästä aikaa. Tai vapaata mulla on ollut enemmän kuin laki sallii, mutta jotenkin olen saanut bookattua vapaatkin ihan mielettömän täyteen ohjelmaa, joten oli vain ihana nukkua pitkään ja juoda aamupäiväkahvit rauhassa, ilman että piti kiskoa samalla housuja jalkaan ja vetää hiuksia nutturalle!

Saatte tyytyä vanhoihin kuviin.

Menin eilen vasta iltapäivästä tallille, kävin maanantaina tekemässä aamutallin ja harmillisesti en ehtinyt Jestkaa humpata, kun piti lähteä kiitämään kohti Kiuruvettä. Tallille mentyäni kannoin hevosille vedet, joka oli sinänsä mielenkiintoista puuhaa, koska onnistuin kolauttamaan maanantaina polveni traikkuun ja polvi on edelleen välillä mielettömän kipeä! Onneksi mulle selkävammaiselle on jemistetty kaksi pikkusankoa, joilla menee tuhottoman pitkään -mutta mieluummin pitkään kuin paikkoja rikkoen kannan vesiä. Yritettiin myös korjata vähän aitoja, mutta yllättäen vehkeistä loppui akut, joten se jäi lopulta ihan ajatuksen tasolle.

Olin ajatellut ratsastaa itsenäisesti sileällä, työstää vähän avoja ja sulkuja ja saada ratsastettua Jestka rennoksi ja mukavaksi, mutta Paula ilmoitti pitävänsä minulle tunnin johon tuli myös eräs toinen henkilö ja tarkoitus olisi jatkaa siitä mihin viime viikon torstaina jäätiin, eli esteisiin.

Viime viikon tunnista ei nyt hirveästi ole jälkipolville kerrottavaa, nypin ja suoritin liikaa. Eilenkin meinasin sortua tähän, mutta Paula sai psyykattua mut tästä aika hyvin pois. Viikko sitten mentiin ihan maahan kaivettuja, mutta nyt verkkahypyt, jotka tuli puomi-pysty- tehtävällä, nousivat lopulta korkeammalle kuin viime viikkoisen loppukorkeudet!

Tehtävät olivat sinänsä simppeleitä, meillä nyt ei ole muuta tavoitetta vielä kuin se, että saadaan mut rennoksi ja taas aivot raksuttamaan hevosta nopeammin. Eli, etten minä säädä ja vaikeuta ja Jestka yritä pelastaa parhaansa mukaan. Kaarteet on mulle nyt jotenkin vieläkin vaikeampia, ei niinkään, etten malttaisi ratsastaa kaarretta tarpeeksi kaarteena, vaan jään sinne karteeseen vaan nyppäämään ja nyppäämään ja mitä pidemmälle etenen kaarteessa, sitä enemmän siirryn tarakalle istumaan. Nauroinkin, että jos itse siirryn kauemmaksi esteestä, niin eihän sitä tarvitse ikinä ylittää? Eihän? Hah! Vähän kun sain itseäni hillittyä kaarteissa tulikin perään toinen kompastuskivi, nimittäin sarja. Pienillä korkeuksilla, eli siellä 80cm pintaan Jestka meni hyvin, ei ollut mitään. Välikin oli helppo yksilaukka, mutta sitten kun b-osa nostettiin sinne 90-100cm korkeuteen niin Jestka jotenkin hyyty etujalkojen kanssa ja otti puomin. En saanut sitä mitenkään päin siitä esteestä yli, eikä mulla ollut esteiraippaa (tämänkin älysin vasta kotipihaan ajettuani!) tunnilla, sillä sillä olen saanut b-osalle terävöitettyä etusia, koska Jestkallahan ei noi etujalat ole mitään maailman terävimmät. Toisaalta, takana oli monta todella kuumaa päivää ja paljon hyppyjä alla, joten Jestkakin tuntui jo hiukan väsyneeltä (samoin kuski!). Taas toisaalta, on se ennenkin päässyt tuon korkuisista tehtävistä yli, joten...

Lopuksi tultiin kerran rata, joka aloitettiin puomi-pystyllä pitkällä sivulla, siitä kokorataleikkaalle meidän kukkulalle (eli kentän keskellä on hiekkakasa, josta pystyy hyppäämään), päädyn ja kulman kautta toiselle kokorataleikkaalle, jossa oli tappiin vedetty ristikko. Ihan hirveä! ja taas päädyn kautta toiselle pitkälle sivulle jossa oli sarja. Alku alkoi todella hyvin, tosin Jestkalla rupesi keittämään yli ja se veti lopulta ihan pohjaan ensimmäiselle, siitä meinas mennä minulta pasmat sekaisin, Jestka laskeutui ristilaukalla alas, rupesin vaihdattamaan, Jestka suuttui mulle ja pukitti. Onneksi sain itseni kasaan ennen kaarretta ja laukan oikeaksi ja sain jatkettua kukkulalle. Kukkula OK, vähän tyrkkäsin, seuraavan kaarteen maltoin ratsastaa rauhassa, ilman puskemista tai nyppimistä ja sain Jetskan tarpeeksi lähelle ristikkoa, sillä verkassa Jestka pari kertaa lähti lennättämään kaukaa. Mulla on vähän ongelma se, etten hallitse pitkiä lähestymisiä. Mun on ihan todella vaikea löytää niihin paikka, ennen kisoissakin tein ihan mielettömän pienet tiet, etten menetä paikkoja. Nyt on jotain sattunut jotain, sillä nyt pitkä lähestyminen ei tuota mulle niin pahaa paniikkia, tai sitten se ei tunnu siltä, kun muutenkin on niin mieletön paniikki päällä! Sarjan a-osalle piti ratsastaa aika kovalla jalalla eteen, sillä Jestka meinasi lähteä taas askelta aikaisemmin (teki näin aikaisemminkin kerran), mutta sain tamman onneksi pungerrettua vielä askeleen lähemmäksi. B-osalle ei mitään, kun oli vähän matalampi kuin aikaisemmin.

Jotenkin olin ihan todella vihainen itselleni tunnin jälkeen, tuntui, että vaan kämmin ja kämmin ja kämmin. Nyt kuitenkin päivän jälkeen ja uudestaan mietittyäni ei tuo nyt NIIN hirveä ehkä ollutkaan. Mun pitäisi kuitenkin muistaa se, että olen viimeksi hypännyt heinäkuussa 2015, olin koko syksyn ja talven ja alkukevään poissa hevosen selästä, joten nyt ei pitäisi edes haaveilla samoista fiiliksistä kuin kovimmillaan oli. Oli kuitenkin ihana huomata, miten Jestka rupesi viimeisellä radalla olemaan terävä ja kevyt, juuri sellainen mitä se oli sileällä ja esteillä ennen taukoa. Joten jospa se tästä kohti kisoja! Ja kyllähän se tästä, nyt kunhan vain selkä kestäisi ja pää. Työt vaan tuntuvat haittaavan taas harrastusta, sillä viikonloppuvapaista saan vaan haaveilla. Noo, ei pidä valittaa! Huomenna mulla on iltavuoro, josta suuntaan Joensuuhun hakemaan Sisun kotiin, perjantaina tulen takaisin Savoon ja suuntaan iltatalliin. Ajattelin ratsastaa Jestkan sileällä, sunnuntaina meen myös tekee illan, ja ratsastan varmaan myös silloin. Nyt värjäämään hiuksia ja sitten nukkumaan!

MuttaNimiOnkin -Alisa