It's all good

Välillä sitä elämässä tulee vastaan hetkiä, kun tuntuu ettei mikään onnistu ja yöt menee valvoessa stressin takia. Oon perusluonteeltani hieman sellainen ihminen, että stressaan hyvinkin pienistä asioista helposti ja saan pääni sisällä asiat paisumaan aivan uskomattomiin mittasuhteisiin. Kuitenkin viime maanantaina sain vihdoin yhden hirveän ison stressitekijän pois mielestäni.

Minut nimittäin vakinaistettiin Halpa-Hallin remmiin! Olin jo aikaisemmin kysellyt (itse asiassa heti kun koeaika päättyi) miten työsopimukseni käy vuoden vaihteessa. Ja aina olin saanut hieman ympäripyöreitä vastauksia, toiveita herättäviä, mutta silti en usko ikinä mihinkään ennenkuin näen sen mustaa valkoisella ja allekirjoitettuna. Edellisen viikon loppupuolella sain kuitenkin vihreätä valoa työsopimuksen jatkolle, mutten saanut lähteä perjantaina vielä juhlimaan vakipaikkaa. Naureskelin vain vastaukseksi, ettei tässä hirveästi ehdi juhlia kun tänään iltavuoro, lauantaina suoraan aamutalliin ja siitä vielä iltavuoroon! Mutta voin sanoa, että harvoin tuntuu maanantai niin hyvältä! Oli myös ihanaa miten hyvin työkaverit ottivat uutisen vakinaistamisesta vastaan, sain onnitteluja ihan mielettömän määrän osakseni! On huippua kuulua tuollaiseen työyhteisöön!

Helpottaa kyllä ihan mielettömästi, kun ei tarvitse stressata mitä tapahtuu ajan X päästä, vaan voi ruveta suunnittelemaan elämää hiukan pidemmälle. Kova kuume olisi omaan hevoseen, mutta vielä ainakin toistaiseksi jatketaan Jestkan kanssa yhteistyötä. Asiat ryhtyvät lutviutumaan ehkä jossain vaiheessa, kun saadaan selkoa mitä tehdään tämän talon suhteen jossa astutaan. Ostetaanko tämä vai mitä. Tässähän olisi tilaa tallille jne., pikaisten laskelmien (tooooodella leväperäisten laskelmien) jälkeen kahden hevosen siirtotalli kustantaisi itsensä takaisin, jos ottaisin jonkun ulkopuolisen kaveriksi. Tietenkin se sitoisi ihan erilailla mihin olen tottunut. Toki vastuu hevosen omistamisesta on usean vuoden ajalta, se ei olisi uutta, mutta se, että siihen hevoseen olisi "naimisissa" 24/7 olisi uutta. Sisu on niin helppo, kun sen voi aina tyrkätä joko exälle, Jn vanhempien luokse tai mun vanhempien luokse jos lähdetään jonkin reissuun jonne koiraa ei voi ottaa mukaan. Toisaalta Jn isällä on pitkä kokemus hevosista, joten ehkä hänet voisi nakittaa tallihommiin jos tulisi tarve. Mutta niin, tälläinen kaikki on vain spekulointia ja omaa haaveilua!

Ihana J toi mulle kukkakimpun vakipaikan kunniaksi <3

Treenejä niin sileällä, kuin esteillä on mahtunut nyt tähän viimeisiin viikkoihin ihan kiitettävästi. Viime keskiviikkona kävin tekemässä aamutallin ja ratsastin Jestkan sileällä. Satoi aivan kaatamalla vettä koko aamun ja aamupäivän, joten oli treenimotivaatio aika nollassa. Ihme kyllä, kenttä oli ihan OK kunnossa vaikka vettä oli työntänyt taivaan täydeltä monta päivää. Verkkasin alkuun ravissa ihan vain taivuttelemalla, venyttelemällä ja ratsastaen hevosta sinne kuuluisaan ylämäkeen. Työskentelyä lähdettiin sitten tekemään siirtymisillä, jotka yllättäen onnistui ihan todella hyvin. Alkuun tosin meinasi iskeä epätoivo, kun Jestka vain veti vastaan ja mietin jo, ettei tästä tule mitään, laukkaan hiukan molempiin suuntiin ja keventelen hevosen pois. Sitten otin hiukan takaisin päin ja lähdin siirtymisisssä käynti-seis-käynti. Heti kun muistin tehdä siirtymiset pelkällä istunnalla ne rupesivat sujumaan. Vitsit se hevonen on kyllä kiva, kun lopulta löytyy oikeat nappulat -tai siis omat vatsalihakset ja istuinluut...

Perjantaina pääsin töistä viideltä, josta ammuin aivan hullua kyytiä kohti tallia ja tekemään iltatallin. Matkalla tallille älysin, että mulla on aikaa iltatalliin 30min, jonka jälkeen pitää olla jo ajamassa kohti Savisaarea... Ihme kyllä sain tehtyä iltatallin, eli jaettua heinät hevosille ulos ja annettua väkirehut jotka olivat yön ulkona, sekä tehtyä mössöt valmiiksi sisälle tuleville. Mulla oli nimittäin 19.00 valmennus, joten takaisin tallilla oltaisiin ihan keskellä yötä ja silloin pimeässä ei huvita lähteä kärräämään kottikärrejä... Noh, lopulta kun Saviskaan pääsin, selvisi että ryhmät ovat myöhässä. Joten ihan turhaan pidin ihan hullua kiirettä ja söin kylmää riisipuuroa aina punaisissa liikennevaloissa. :D

Valmennuksesta sen verran, että mikään ei sujunut niinkuin piti. Unohdin kannukset tallille ja siitä mulla itselleni tuli sellainen lukko päähän, että kaikki meni ihan päin mäntyjä. Aloitettiin ihan vain klassisilla ravipuomeilla, enkä meinannut saada niillekään askelia sopimaan! Hommat levisi ihan täysin käsiin kun ryhdyttiin tulemaan laukassa ja keskimmäinen puomi nostettiin pystyksi. Aivan uskomattoman huonoa ratsastusta minulta! Askel ei sopinut yhtään mitenkään, vaikka olisin istunut hevosen jalkojen välissä ensimmäiselle puomille tuli aina puolikas askel ja siihen se sitten levisi. En muista milloin olisi ollut niin lähellä, että tulen alas hevosen selästä ja heitän kypärän seinään. Sitten kuitenkin sattui se kuuluisa ahaa-elämys ja älysin, etten vaan voi istua kyydissä puoli pitkillä ohjilla takakenossa jos hevosen askel ei meinaa sopia puomille. Heti kun otin ohjat käteen ja tiivistin omaa istuntaa ennen ensimmäistä puomia askel rupesi osumaan ja paikat löytymään. Loppuun tultiin rataa ja ensimmäinen rata oli ihan hirveä. Teknisesti rata ei ollut vaativa, ei sarjoja, ei linjoja ei suhteutettuja, mutta onnistuinhan minä silti kaikki työntämään ihan miten sattui. Okserille lennätin Jestkan askeleen liian aikaisin, en vain ymmärrä mitä siinä tapahtui. Näin paikan hyvissä ajoin, menin kaarteen kokonaan läpi ja paikka oli ihan lost. Tein sitten sen klassisen ratkaisun, että kun taito loppuu niin tyrkätään ja vauhdilla... Sianselälle piti, huom! PITI ratsastaa todella lähelle ja enkös lennättänyt taas aivan liian aikaisin hevosparan esteelle. Pakko kyllä antaa Jestkalle siitä pisteet, että se kiipeää yli oli paikka mikä tahansa! Toiselle kierrokselle sain koottua itseni, paikat sattuivat paljon paremmin, maltoin ratsastaa loppuun asti ja vaikkakin kahdesti menetin paikan ihan kokonaan uskalsin ottaa sen yhden askeleen vielä.

Treeneistä ei siis jäänyt todellakaan hyvää fiilistä, olin aivan raivoissani kun istuin omaan autooni päivän päätteeksi. Toki kaikkeen vaikutti se, että päivä oli ollut mielettömän pitkä, mutta jotenkin meni taas tuo ratsastus niin pahasti tunteisiin. Ihan omaa tyhmyyttäni ja taidottomuuttanihan se oli, mutta silti. En edes muista milloin olisin ratsastanut esteillä ihman kannuksia, pitäisi ratsastaa joo, mutta mikäli en saa Jestkaa estetreeneissä ihan heti alkuun pohkeen eteen mulla heittää pakka sekaisin. Kyllähän minä sen hevosen saan sieltä ratsastettua pohkeen eteen, ei kyse ole siitä, mutta jos siihen menee pidempi aika, en jotenkin osaa lopettaa ratsastusta ja antaa hevoselle työrauhaa, vaan lähden "yli ratsastamaan" jos niikseen voi sanoa. Ja kaikkihan tietää mikä oravanpyörä siitä muodostuu lopulta. Lauantaina kävin sitten tekemässä iltatallin ja lähdettiin Jestkan kanssa ihan vain höntsäilemään maastoon. Eli pitkälle kävelylenkille, ihan vain kävelemään ja ihastelemaan syksyä.

Lauantailta

Tulevan viikon hevostelusta ei ole vielä oikein tietoa, viikonlopuksi lähden Lappeenrantaan siskon kanssa viettämään laatuaikaa. J jää kotiin koiran ja talon vahdiksi. Saapipahan hänkin hieman omaa aikaa, vaikkakin meidän arki on pitkälti sellaista että nukutaan lähinnä yhdessä. :D Nyt täytyy lähteä nukkumaan, että jaksaa aamuvuoroon töihin!

PuhallaTorvee -Alisa