Vuonna 2018 haluan...

Taas on se aika vuodesta, kun kirjoitat päivämäärän ja joudut korjaamaan 2017 tilalle 2018. Mulla ainakin menee koko tammikuu tottuessa uuteen vuosilukuun. Hah! Vuosi 2017 ei todellakaan ollut pahin elämässäni, mutta se oli ehdottomasti yksi opettavaisimmista, se kasvatti mua ihan hirveästi ihmisenä ja puolisona, ja ennen kaikkea se lujitti mua. Aina sanotaan, että tehdään tulevasta vuodesta vielä huikeampi, mutta tällä hetkellä mulla on kaikki ainekset siihen, että vuodesta 2018 oikeasti tulee se vuosi!

Tänä vuonna haluan ratsastaa enemmän. En tiedä mistä revin aikani tähän, mutta jostain revin. Haluan päästä takaisin kisaamaan, ihan vaan pikkuluokkia 1-tasolla, mutta haluan. Ja tätä silmällä pitäen haluan treenata rauhassa ja nyt mulla löytyy motivaatiota hommaan uusien hevostuulien kautta.

The Queen <3 (c) aaven.net

Tänä vuonna haluan käydä ulkomailla! Viime vuonnahan käytiin Jn kanssa Sisiliassa mun huikealla neljän päivän mittaisella kesälomalla, mutta tänä vuonna mulla on kesälomaa täydet neljä viikkoa ja aion pitää yhden viikon palkallisia vapaita pääsiäisenä, jolloin lähdetään Portugaliin. Mutta haluan ehdottomasti myös kesällä eurooppaan!

Sisilia, toukokuu 2017

Nordkapp, heinäkuu 2015

Barcelona, huhtikuu 2016


Tänä vuonna aion pyöräillä useammin paikkoihin! Siis sitten kesällä... Kävin viime vuonna kahdesti töissä pyörällä, sitten se vähän niinkuin jäi, mutta ensi vuonna aion pyöräillä useammin! Aion myös repiä pidempiä aikoja lenkeille Sisun kanssa ja haluaisin uskaltaa taas juosta. En ole oikeastaan juossut kunnolla välilevyn pullistumisen jälkeen, ja se jännittää että miten selkä reagoi juoksemiseen.

Tänä vuonna haluan viettää enemmän aikaa ystävien kanssa. Mulla on ihan mielettömän ihania ystäviä joiden kanssa vietän aivan liian vähän aikaa. Liian usein kotisohva houkuttaa enemmän kuin ajaminen jonnekin, vaikkakin aina on ihanaa nähdä, mutta se lähtemisen vaikeus. On myös hyvin hankalaa saada aikatauluja yhteen, koska lähes kaikki ovat vuorotöissä ja hyvin harvoin ne vuorot natsaavat että päästään yhdessä minnekään. Onneksi tähän asiaan tuli jo pienoinen muutos sunnuntaina kun käytiin talliporukan kanssa Kuopion Ehtassa syömässä. Oli ihan huippu kivaa ja kolme tuntia hurahti kuin siivillä!
Voisi luulla, että vietetään talliporukan kanssa aikaa eniten, mutta todellisuudessa vähiten. Käydään kaikki eri aikaan tallilla ja jos satutaan samaan aikaan tontille, usein vain heitetään yläfemmat kun vaihdetaan vuoroja!


(c) aaveen.net

Tänä vuonna saan diabetekseni hoidon kuntoon ja hoitotasapainon vakiintumaan hyvälle tasolle. Sain aivan totaalisen romahduksen joulukuun puolessa välissä kun oli D-lääkärin vastaanottoaika eikä pitkäaikainen verensokeri ollut laskenut syyskuusta mihinkään. Okei, pitäisi olla itselle armollinen koska alkutalvesta mulla oli pitkä kortisonikuuri ja se nostattaa verensokereita ihan hurjan ylös ja että hoitotasapaino on jo parantunut ja silmänpohjat ovat hiukan rauhoittuneet. Mutta se ei riitä, pitää olla täydellinen. Romahduksen seurauksena ja 10 minuuttia kestäneen huutoitkun päätteeksi sain Libren omaksi, tai siis toistaiseksi omaan käyttöön, he voivat ottaa mittarin pois heti jos hoitotasapaino ei parannu tai en suorita skannauksia tarpeeksi usein. Mutta alle kuukausi tämän kanssa ja tästä on ollut ihan hirveä apu hahmottamaan mitä milloinkin tapahtuu, joten jospa se tästä!


Tänä vuonna lopetan tupakan polttamisen kokonaan. Olen tehnyt itselleni lupauksen, että kun pitkäaikainen verensokeri on alle 9,0 lopetan tupakan polton. Tiedän etten pysty korjaamaan Dtä ja lopettamaan röökaamista samaan aikaan ja vaikkakin jokainen poltettu tupakka on liikaa, näen -ja lääkärit näkevät paljon tärkeämpänä sen, että saan ensin hoitotasapainon kuntoon ja pitkäaikaisen alas.

Tänä vuonna haluan olla myös parempi puoliso Jlle. Oon välillä ihan todella vaikea ihminen, onneksi tiedostan tämän itsekin ja osaan pyytää anteeksi turhaa kiukutteluani. Ja vielä toistaiseksi ainakin J on luvannut pysyä messissä vaikka otan syttyä joskus ihan mitättömistä asioista. Ollaan vaan joskus ihan todella vähän yhdessä, lähinnä nukutaan. Lisäksi meillä on ihan erilaiset vuorokausirytmit johtuen meidän töistä. J on aamusta päivään (ihan todella usein kyllä ihan iltaan asti) töissä ja mä oon päivästä iltaan. Tällöin mulla menee illalla myöhään nukahtaminen ja nukun taas pitkään. J taas on aivan loppu illalla koska herää aamulla niin aikaisin. Haluan myös useammin kiittää häntä miten paljon hän tekee eteeni asioita. Vuoden vaihteenkin hän oli minun ja Sisun kanssa päivystyksessä kun Sisu sai naapurin koiran hampaasta osumaa ja piti käydä ottamassa tikkejä niskaan. Hän myös aina pitää huolen, että mulla on turvallinen ja ehjä auto jolla liikkua. Nythän mulla on alla Audi A4, Quattro ja voi ettien että mä tykkään!



Aika paljon juttuja joita haluan tehdä, mutta uskon, että saan nämä toteutettua! Ootteko te tehneet uuden vuoden lupauksia tai ottaneet tavoitteita uudelle vuodelle?

Empire -Alisa

Kommentit

  1. Hassua! Mä googlailin jotain ihan muuta ja törmäsin blogiisi missä oli postaus vuodelta 2011 Silver Spiritistä! Satuin koeratsastamaan sitä silloin, mutta todettiin että oli ehkä liian sähäkkä silloisiin taitoihin verrattuna. Tiedätkö mihin on menehtynyt 2016?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silver piti lopettaa, kun rupesi sokeutumaan. Hyvän eläkekodin tosin sai ja kävinkin siellä häntä moikkaamassa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Jos et löytänyt etsimääsi tietoa blogista, kysy rohkeasti! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, mutta muista hyvät käytöstavat ja nettietiketti.

Suositut tekstit