Diabeetikko -terve vai sairas?

Moni ei varmaankaan tiedä, että sairastan diabetestä, tarkemmin sanottuna ykköstyypin, eli nuoruustyypin diabetestä. Kerron tässä postauksessa hieman tästä sairaudesta.

tälläinen koristaa rannettani 24/7

Ykköstyypin diabeetikkoja on suomessa noin 40 000 henkilöä (Suomessa eniten koko maailmasta!), syy tähän sairauteen löytyy haimasta, jossa insuliinia (hormoni) erittävän haiman jotkut erittäjä jutut ovat tuhoutuneet, eivätkä tuota insuliinia. Hoitona tähän on elinikäinen insuliinihoito, ellei haiman siirtoa suoriteta.

Pieni kooltaan, suuri teholtaan

Miula diabetes todettiin viisivuotiaana. Aivan vahingossa! Mitään oireita sairastumisesta ei ollut vielä ilmennyt, vaan viisivuotis neuvolassa otetusta virtsanäytteestä löytyi liikaa sokeria, josta lisätutkimuksilla todettiin, se että sairastan diabetestä. Eli sairautta olen "kantanut" jo 15 vuotta elämästäni. Pienempänä olin hirveän ylpeä sairaudestani,olin jotenkin erilainen ja sain erikoista kohtelua. Kuitenkin vanhemmiten olen ruvennut pitämään matalampaa profiilia, en häpeile, vaan jotenkin ehkä "pelkään" sitä, miten ihmiset reagoivat, kun saavat tietää sairaudestani. Tosin yksikään ei ole vielä hylännyt, kun on saanut tietää tästä!

Normaalia elämää?

...

Aloitin pumppuhoidon vuonna 2007. Insuliinipumppu on siis laite, joka on kokoajan kiinni miussa. Enään ei tarvitse kantaa mukana pistoskyniä, vaan voin "pistää" nappien painalluksella. Toisaalta helppoa, toisaalta ei. Olen pari kertaa ollut sairaalassa läheltäpiti-tilanteen takia, koska insuliinipumpusta tuleva insuliini ei ole saavuttanut verenkiertoani. Tästä tilanteesta seuraa ketoasidoosi, viimeksi olen ollut tämän takia sairaalassa tiputuksessa pari päivää kesällä, Juhannusviikolla, enemmän ketoasidoosista, täällä . Musta tehtiin juttu Diabetes-lehteen vuonna 2007, kun pumppu oli ollut minulla käytössä kesän ajan. Etsin lehden äsken käsiini ja repeilin kohdalle, jossa olin listannut pumpun plussia ja miinuksia:

PLUSSAT:
+ pistäminen on helpompaa kuin insuliinikynällä
+ verensokeri tasoittuu
+ ei tarvitse muistaa ottaa insuliinikyniä mukaan aina, kun lähtee kotoa
+ elämä helpottuu paljon, kun pumpun käytön on oppinut

MIINUKSET
-ei voi käyttää taskuttomia vaatteita (no ihan varmasti...)
-varsinkin alussa on hankalaa, että pumppu on koko ajan kiinni kehossa (on se vieläkin... Ja tosi pahasti aina välillä tiellä...)
-ei voi hypätä spontaanisti uimaan
-pumppuhoidossa keho reagoi insuliiniin eri tavalla kuin pistoshoidossa: verensokeri laskee nopeammin alas vähemmällä määrällä insuliinia ja siitä voi tulla ikäviä seurauksia
-alussa on paljon opittavaa

Kesä 2010, vaahtobileet

Repeilin noille listoille. Huomasi, etten ollut vielä aivan sisäistänyt tätä juttua pumpun kanssa. Alussa pumpun kanssa mulla oli monta kertaa tilanne, kun verensokerit laskivat liian alas, kun olin ratsastamassa. Onneksi enään tätä tilannetta ei ole. Hevostelua tämä ei ole oikeastaan koskaan haitannut. Kisaan, valmentaudun ja harrastan aivan kuten kuka tahansa "terve" ihminen. Tietenkin minulla on aina kisatakin taskussa sokeria (ratsastajalle, ei hevoselle... EIPÄ!) ja sokeripitoista juomaa on autossa. Hevostellessa ei oikeastaan koskaan ole käynyt pahasti. Monesti sokerit ovat kyllä laskeneet liian alas, mutta siitä ollaan selvitty syömällä ja vähäisellä lepäämisellä.

Melkein oma Ella-mamma, kesä 2009

Täysin oma Hellu-mamma, kevät 2008

Diabeteksen takia en saisi juoda alkoholia. Kerran minut on heitetty baarista ulos liian matalien sokereiden takia, kun olen menettänyt jalat alta ja sammaltanut. Poket luulivat, että olen humalassa... Mutta siinä sitten, kun esittelin diabetesranneketta ja verensokerimittaria, he toivat minulle limpparia ja pääsin jatkamaan bilettämistä.

Kesä 2011, Oluset ja HELLE!

Ja alkoholia en käytä...

Miula diabetes reagoi hirveän helposti omaan elämääni. Jos on stressiä, niin se heijastuu heti sokereihin. Insuliini ei tehoa ja siitä sitten lähtee sellainen oravanpyörä, ettei järkeä. Insuliini ei tehoa -> verensokerit nousee -> yleiskunto heikkenee -> väsyttää -> ei jaksa huolehtia. Ja eikuin uudestaan listan alusta. 

En koe itseäni sairaaksi, en millään tavalla. Tottakai tämä vaatii paljon, ja lisäsairauksina on mm. sokeutuminen, jalkojen amputaatio, sydän- ja verisuonisairaudet, munuaissairaudet, hermosairaudet yms. Niin ihan tällästä pientä ja vaaratonta!  ; ) Oikeasti hoitotasapainoni on aivan vturallaan, ja yritän kovasti saada sen aisoihin. En nimittäin halua kuolla 55 vuotiaana, ilman jalkoja ja sokeana, ihan vain sen takia, kun en sillon nuorena jaksanut hoitaa itseäni, vaan halusin olla nuori ja normaali. Eihän miusta saa normaalia vaikkei mulla tätä olisikaan. Ehei!

ps. Nyt tuli ensimmäistä kertaa oikeasti ikävä maailman rakkainta <3 Onneks kohta nähdään!

Sickornot? -Alisa