Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Pitkästä aikaa

Jotenkin elämässä on nykyisin oikeasti ylimääräistä aikaa ja usein on tullut tunne, että olisipa ihana kirjoitella ja ihan vain höpistä eletystä elämästä. Joten kokeillaan taas kerran, että onnistuisiko blogin herättäminen henkiin. Olen edellisen kerran kirjottanut kesällä. Mitähän sen jälkeen on tapahtunut. Noh, työkuviot ovat muuttuneet. Tai siis työnantaja on pysynyt samana, mutta siirryin iltavuoroista ja teollisen elintarvikkeen "remmistä" aamuvuoroon vastaamaan paistopisteestä, sekä leipäosastosta. Jännä kyllä miten Siperia opettaa; en nimittäin vielä vuosi sitten voinut uskoa, että haluaisin vapaaehtoisesti tekemään pääasiassa aamuvuoroon, mutta on se ihan eri, kun työpäivä on jo ohi yhden tai kahden aikaan iltapäivällä ja jää loppupäivä aikaa tehdä muuta. Vaikkakin tietysti illasta rokottaa sitten toisaalta aikaisin herääminen (jos työt alkavat kuudelta, mulla soi kello 04.45, lähden kotoa 05.30), joten pakko on mennä nukkumaan hyvissä ajoin. Nykyisin tehdään my

Viimeisimmät blogitekstit

Kesäkuulumisia

Vuonna 2018 haluan...

The Queen is gone

Kun me hirvi kohdattiin

Elämää pitkäaikaissaurauden kanssa

It's all good

Peltorallia